Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista

Google Translator (kääntäjä)

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kirje Maggylle osa1/5 Hysteerinen Maggy

...Maggy, pieni panda asui yksikseen mökkerössä, kaukana muiden taloista, aivan metsän lähellä. Hänen talonsa oli aidattu petojen varalta. Hän sai aina varoa, jos meni ulos. Nimittäin lähimailla liikkui susia ja ilveksiä ja karhuja.

 Oli lämmin aamu ja Maggyn herätyskello pirisi kuutta. Maggy haukotteli pitkään ja venytti jalkansa niin pitkiksi kuin ne ylsivät. Lopulta hän nousu tilkkutäkkinsä alta unenpöpperöisenä. Hän meni huuhtomaan kasvonsa ja pesi hampaat. Hän laahusti keittiöön ja tuijotti tuimana kaappiin. -Eihän täällä ole mitään suuhunpantavaa, Maggy voihki. Hän mateli toiselle kaapille, joka sattui olemaan jääkaappi. -Vain punajuuria ja hillosipuleita..voi että.
Maggy kurkkasi pakkaseen, joka hänellä sattui olemaan pikkuruinen: -Vain mansikoita viime vuodelta. Maggyllä oli minimaalinen piha, jossa oli kasvimaa ja sen vieressä kasvihuone, jossa hän kasvatti tomaatteja ja kurkkua.
Kasvimaalla kasvoi porkkanaa, perunaa, sipuleita, mansikoita ja raparperiä. Kukkiakin oli tietty ja ne olivat oikein somia. Hän puki yllensä nämä vaatekappaleet:
 Maggyn lempikuteisiin kuuluivat kylpytakki ja sairaalahattu aamuisin. Mutta vain aamuisin. Hän vaihtoi vaatteet päivällä, keskipäivällä, iltapäivällä, illalla ja keskellä yötä. Maggyn tapaista olla hysteerinen. Joskus Maggy nauroi ja itki samaanaikaan. Se se oli totisinta totta ja hysteerisintä. Maggy malehti ulos postilaatikolle vilkuillen ympärilleen petojen varalta. Ne nimittäin pitivät pikkuisista pandoista. Ulkona oli viileä ja tuuli kävi hiljaa. Oli virkistävä ilma. Maggy avasi laatikon avaimella ja kas kummaa, ulos pulpahti kasapäiten uutisia, mainoksia ja laskuja sekä..jokin kirje. Käsiala oli epäselvää. Maggy Treestonelle Henrik Huuhkajankynneltä. Kuka kumma hän oli? Hysteerinen mysteeri..

2 kommenttia:

Kommentit piristävät aina ja auttavat parantamaan myöskin! Kommenttisi on tervetullut, jos se sisältää siistiä kielenkäyttöä, vaikkakin kommenttien valvonta on päällä :)