Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista

Google Translator (kääntäjä)

torstai 5. tammikuuta 2012

Omituisia pandanimiä... -raportti Panfusta

Moih!
Tällä kertaa tein raportin hieman erikoisemmasta aiheesta, nimittäin minulla on teille kummallistakin kummallisempia pandanimiä. Tein aihetta 5 päivä, mutta jatkoin tänään. Raportoin tilannetta "Panfun keskustassa", eli Kaupungissa, sekä myös Viidakossa.
Bongailin kummallisia pandanimiä ja raportoin samalla.

Törmäsin tosiaan tänään esimerkiksi Rystysiin ja Laituriin  = D Koska Panfu on täynnä jo perusnimiä numeroidenkin kera, niin ei oikein ole valinnanvaraa, mutta en minä sentään Teletappi tai Mannaryyni, kuten eräät olivat nimekseen valinneet...
Tosin moni on valinnut pandanimekseen jonkin nimen, ja numeron perään. Elinoita näkyy olevan todella paljon, kuten myös Helmiä, Aadoja ja Anni -nimisiä unohtamatta Kristiinoita. Poikapandoista suosittuja ovat Artut, Mirot, Miikat ja sun muut. Pelkkiä pandoja näkyy myös olevan paljon. Julkkisten nimiäkin on muokattu tosi paljon, erityisesti Hannah Montanaa, tänäänkin Panfussa hiippaili Panda nimeltä Hanahamonthana...Noita Hannaheita tuntuu olevan kaikkialla. Sekä monen nimi on jokin esine, kuulostaa hölmöltä? Totta se on, Panfusta löytyy Tuoli -nimisiäkin...Tässä se sitten olikin. Alhaalla on vielä pikku extra.
Täällä ei oikein raportoitavaa ollutkaan...


Aikoinaan olen törmännyt vain yhteen toiseen Maggyyn, jonka nimen perässä oli jokin numero...
Hmm...Lisäksi tähän raporttiin voin kerrata hieman juttuja minun pandaprofiilistani. En vain halunnut laittaa
kuvaa pandaprofiilista:

Olen siis 59 tasolla ja käytän aina, jos ei ole kultapandapäivä, noita tiettyjä kuteita, eli siis perhosasua, josta monet tuntevatkin minut. Pandakolikoita minulta löytyy 8246. Olen 13 ja rapunenhan minä. Synttäreihini on 184 päivää. Minulla on ystäviä 1189 ja paras ystäväni on Eva1, oikeastaan Molly3:n kuuluisi jakaa se paikka. Olen ollut Panfussa 620 päivää nyt. Siinä se. Ai haluatte tietää vielä loputkin kohdat? Okeij, sopii.
Lempikirjani: Johnny Depp; Kapinallinen
Lempileffa: Pirates of the Caribbean
Lempivärini: Purppura
Lempiharrastukseni: Näytteleminen, kitaransoitto ja bloggaus
Lempilauluni: Paradise - Coldplay (<--kaikki Coldplayn, ei vain mahtunut)
Lempilaulaja tai -bändi: Coldplay ♥
Lempiaine: Englanti
Lempiurheilulaji: Juoksu sekä koripallo
Lempieläimeni: Lammas, kotilo (pidän kyllä ihan kaikista)
Muuta en laita nyt.

T: Maggy ☺
P.S. Tästä tuli hieman tylsä postaus...
P.P.S. Ette ikinä arvaa mitä kuuntelen nyt! Coldplayta tietenkin, tämä oli vihjaus siitä, että joskus tulee postaus, jossa on vain heidän kappaleitaan! ♥

HUOM! KIRJOITIN TÄMÄN POSTAUKSEN 7 PÄIVÄ, MUTTA BLOGGER NÄYTTÄÄ VÄÄRÄN PÄIVÄN! =  o

1 kommentti:

  1. Mullakin kävi kerran niin et blogger näytti vääräön päivän. Sit huomasin, et olin jatkanu luonnoksista jotain postausta, jossa luki moi, ja sitten menin takas ja vaihoin siitä tekstin asetuksissta päivämäärän :---D

    Mää en oo ikinä törmänny keneenkään esim. Hannispanda11 nimiseen pandaan .D

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina ja auttavat parantamaan myöskin! Kommenttisi on tervetullut, jos se sisältää siistiä kielenkäyttöä, vaikkakin kommenttien valvonta on päällä :)